Showing posts with label digi-painting. Show all posts
Showing posts with label digi-painting. Show all posts

Apr 19, 2017

390. 2013 VS. 2017


Lueskelin viime viikonloppuna vanhoja merkintöjäni mielessäni varastaa sieltä joitain ideoita tuleviin postauksiin. Ensimmäiset taidepostaukset on maaliskuulta 2013, joten materiaalia löytyi paljon!

Otinpa sitten haasteekseni piirtää erään vanhan digimaalauksen uudelleen. Ajatus oli, että todistaisin itselleni kehitystä tapahtuneen. Moni taiteilija tuppaa turhautumaan tekemisiinsä, koska ei tunne olevansa tarpeeksi hyvä tai koe pääsevänsä koskaan sille tasolle millä haluaisi olla. Silloin on vain päässyt unohtumaan se seikka, että kehitystä tapahtuu huomaamattamme koko ajan. Mikäli te taiteilevat ihmiset otatte jonkun vuosia vanhan työnne ja teette sen uudelleen, niin siitä varmasti tulee nyt erilainen.

Työ jonka valitsin uudelleen maalattavaksi, löytyy tuolta -> http://donichi-art.blogspot.fi/2013/11/73-do.html
Uusi versio siitä on sitten tuossa alempana.

Sanoisin että tekstuurien suhteen on tultu huima loikka eteenpäin! Minulla oli nyt myös enemmän kykyä keskittyä yksityiskohtiin, kuten luolan seinämiin ja kurkistajan varjoon, kun kaikki energia ei kulunut vain siihen ajatukseen että nyt maalataan diginä. Olen myös oppinut sen, että kaikkea ei tarvitse maalata niin tarkkaan, kunhan ajatus välittyy (esim. jokaista heinänkortta ei tarvitse maalata erikseen).

Tarinan opetus on siis, että älkää luovuttako. Piirtäkää ja harjoitelkaa ahkerasti. Joku päivä vaivannäkönne palkitaan! :)



***


I was going trough my old blog posts last weekend because I thought I could find ideas for new posts there. I did. No wonder since I've provided material here since March 2013!

My curiosity picked to re-paint one digital painting from 2013. I kinda wanted to prove myself that my skills have improved. See, many artists suffer because they don't think they're good enough or on the skill level they would love to be. It's so easy to forget the fact that development happens without noticing it immediately. If you pick up an old art-piece of yours and do it again today the result will definitely be different!

The painting I chose to re-do is here: http://donichi-art.blogspot.fi/2013/11/73-do.html

And how it looks today you can see above. :) I'm happy to see that I've gotten better in textures! I also noticed that I can concentrate more on details now that I don't use all my energy thinking which media I'm using... I've also learnt that I don't have to paint everything so precicely, like every grass leaf or piece of rock on the ground. As long as you get what I mean it's fine.

So, what I want to say here is that DON'T GIVE UP. Draw and practice loads. You will be rewarded someday! :)

Apr 13, 2017

389. Tulokas / A Newcomer

Luonnos / A sketch
Taustan maalausta / Painting the background
Hahmojen lisäys / Adding the characters
Kaikki paikalla! / Everyone's there!
Sitten tehosteet! / Then the effects!

Lopullisen version voi käydä katsomassa täällä!

Ja taas mua viedään! Jazza julkaisi YouTube-kanavallaan kuukausittaisen haasteensa, jossa tällä kertaa pyydettiin yhdistämään perinteinen ja digitaalinen media keskenään. Koska olen noita sekateknisiä töitä viime aikoina vääntänyt, tuntui se kuin luodulta mulle, vaikkei haasteessa juuri sitä pyydettykään. Mutta mitä sekatekniikalle tapahtuikaan?

Mikäli olisin pysynyt alkuperäisessä suunnitelmassani ja naittanut nämä kaksi mediaa toisilleen (kirjaimellisesti), niin olisin varmasti tehnytkin pohjapiirroksen paperille ja sitten värittänyt työn koneella. Vaan idea ontui jo luonnoksena niin pahasti, että päädyin sitten tekemään muuta.

Uudessa työssäni, eli tuossa jonka luonnoksia yläpuolella näette, yhdistin kaksi mediaa toisin. Tuo on ehkä eniten sitä tunnelmaa, joka mulla on aina ollut digitaalisen piirtämisen suhteen, eli että se on aivan vierasta, kuin toiselta planeetalta. Tutustumisen kautta siitä on kuitenkin tullut helpompaa ymmärtää. Jopa niin paljon, että pistin sen paiskaamaan kättä perinteisten tekniikoiden kanssa! Ei se varmsti koskaan korvaa sitä mitä kynä ja paperi mulle, perinteisten välineiden puolestapuhujana, edustaa mutta tulee se hyvänä kakkosena kuitenkin.

Koitin saada työhöni jotain maalauksellisuutta, vaikka sen täysin koneella teinkin. Yritin myös kovasti luoda eri tekstuureita, koska siinä mulla on eniten digipiirtämisessä puutteita. Tätä oli hauska, mutta haastava piirtää.

Alla jaan taas videon jolla haaste on esitetty, jos vaikka haluaisitte ottaa osaa haasteeseen. :)

***


The final version of the drawing you can check here! 

Here I go again! When Jazza released April's Challenge of the Month theme on his YouTube channel I thought I must take part in this again! He asked artists to depict the combining of traditional and digital media which I thought would fit me perfectly since I've drawn these mixed media drawings for some while now. But what happened to that technique!?

Well, if I would've stayed in my original plan and drawn "tradigital wedding" I would've probably made the line-art on paper and then colored it in Photoshop but that idea just sucked so I ditched it. Then I opened Photoshop and started drawing something else...

Which is the digital painting you see above, or at least its work-in-progress pictures. I think that shows the feeling I had before about drawing digitally. It felt strange and difficult but after spending some time with it it didn't feel that bad anymore. I even made it shake hands with my traditional techniques! It will never replace pen and paper for me though.

In my work I went after a painting kind of look. I also tried my best to create different textures because that's where I lack the most when it comes to digital drawing. I found this fun but challenging to draw.

Here's the video where the challenge is given if you're interested to take part in it:


Apr 7, 2017

388. Kunnallisvaalit / Municipal Election


Tänään jaan tämmöisen erittäin värikylläisen ja mielikuvituksellisen digimaalauksen kissojen ja koirien vaalikampanjoinnista! Sain ehdotuksen piirtää kissojen ja koirien vaaliehdokkaat, mutta laajensinkin aiheen sopimaan Suomessa meneillään oleviin kunnallisvaaleihin.

Jokos te äänestitte? :)

***

Today I share a very colorful and imaginative digital painting of cats and dogs' election campaigns! 
I got a suggestion to draw something political where cats and dogs are candidates. I modified the subject a bit and made it suit to Finland's current situation where we have a municipal election going on. 

I don't know how election campaigns look in your countries but in Finland we have these tents where different parties represent their activity and try to catch people's votes. :)

Feb 6, 2017

380. Piirros vloggaajalle / A drawing for a vlogger



Tänään jaan toisen bannerityön! :)

Tällä kertaa piirros tuli Maya Moonin YouTube-kanavalle. Aihe kuvalle tuli häneltä itseltään ja inspiraatio hänen lemmikkirotiltaan, jotka näin videolla muutama viikko sitten.

***

I can share another banner commission! :)

This time it's a drawing I made for Maya Moon's YouTube channel. She gave me the subject and rest of the inspiration came from her pet rats which I saw few weeks back on one of her videos.

Jan 30, 2017

379. Runoilija / A Poet


Tällä kertaa jaan viimeisimmän toimeksiantoni. Kuva tulee Peanut Butter and Poetry Jam -Facebook-sivulle kansikuvaksi. Kyseessä on runonkirjoittajien yhteisö.

Piirroksen voi nähdä paikoillaan täällä >> facebook.com/pbandpoetryjam/

GIF-kuva piirroksen eri vaiheista löytyy alempaa. Pienillä muutoksilla tapahtuu paljon asioita!

***

This time I share you one of my latest commission works. The picture will work as a cover image on Peanut Butter and Poetry Jam Facebook page. It's a community for poets.
See the picture in action here >> facebook.com/pbandpoetryjam/

I made a GIF image of the development of the drawing. Small changes make big differences!


Sep 24, 2016

328. Merirosvohaltiat / Elven Pirates


Kirjailija Chris Mentzerin ehdotuksesta piirsin merirosvohaltioita!

***

Author Chris Mentzer gave me an idea to draw elven pirates. Thanks for that! :D

Sep 7, 2016

326. Syysmaisema / Autumn scenery


Harjoittelen taas digimaalaamista. Jotenkin mun on hankala päättää millon digimaalaus on valmis...

***

I'm practicing digital painting again. Somehow I find it difficult to decide when a digital painting is finished...

Aug 20, 2016

323. post

Lohikäärmetanssija / The Dragon Dancer

Kiitos Rion Olympialaiset ja rytmiset voimistelijat inspiraatiosta!

***

Thanks to Rio Olympic Games and rhythmic gymnastics for the inspiration!

Apr 23, 2016

305. post


Iso kiitos mindpastalaisille inspiroinnista! Alla vielä video kuvan synnystä. 

***

Big thanks to MPers for the inspiration! Check out the creation video for this piece below.


Apr 1, 2016

302. post

Moikka moi!

Niin sitä on hurautettu jo yli 300:n postauksen!


Tänään jaan yhden digitaalisista harjoitustöistäni toissa viikolta. En ole jakanut tätä vielä missään, joten ajattelin että nyt olisi tämän vuoro.

Oon tosissani tehnyt tuttavuutta Wacomin piirtopöytäni kanssa ja alan pikkuhiljaa saada tuntumaa siihen. Brushien valitseminen ja tekstuurien luominen vielä tökkii, mutta ei siinä mitään. Kaikki aikanaan!

Tähän loppuunpa vielä suosittelen tsekkaamaan mun Instagram tilin, jos ette ole vielä niin tehneet. Siellä näkee aina välillä jotain semmoista, mitä ei täällä blogin puolella näy, esim. [TÄMÄ]. :)

Kiitos ja palailemisiin!

***

Today I'm sharing a couple of weeks old digital-painting practice. I haven't shown it anywhere yet but I think it's worth sharing so here I go!

I've practiced a lot my digital-painting skills lately. I do it mostly to get used to my new Wacom tablet but also to get better at digital coloring. I start to get a grip of it but I'm still unsure about choosing brushes and creating textures. So I'll keep on practicing!

Before I post this I'll give you a hint to follow my Instagram account. Sometimes I share there art that won't be seen anywhere else. [HERE] is a good example of it. 

Thanks for reading and see you next week! :)

Mar 1, 2016

295. Feature March!


Tänään minulla on ilo jakaa Feature Marchin ensimmäinen kuva, jonka teemana on valo!

Tämän päiväisen teoksen on luonut Mai. Tässä jos missä valo on tosiaankin kauniisti esillä. Ihania ruusuja ja kaunis tyttö. Tulee ihan lämmin olo näin talven keskellä! Kiitos Mai!

Lisää Main teoksia voi ihastella niin deviantArtissa, Facebookissa, Twitterissä kuin Instagramissakin. Linkit löytyy noiden sanojen takaa. Käykäähän tsekkaamassa! Itse olen jo ihan fani!


***

It's time to open Feature March! The theme was light.

Today's piece is created by Mai. She really represented light beautifully! Beautiful roses, pretty girl and warm atmosphere. I feel summery in the middle of winter! Thank you Mai for taking part and sharing this with us!

More of Mai's work you can check on her social media sites: deviantArtFacebookTwitter and Instagram. Click the words and visit her sites! I'm a big fan!

Jul 25, 2015

247. Do


Harjoittelinpa tänään vähän digimaalaus-taitoja. Olisiko mennyt 4 tuntia tämän tekemiseen..?

***

I've practiced my digital painting skills today. It took approximately 4 hours to finish this...

May 9, 2015

240. Do


Edelleen opettelen käyttämään Photoshopia monipuolisemmin. :)

***

Still practicing Photoshop skills. :)

May 3, 2015

239. Nichi


Huh, tein sen! Hetken jo luulin etten saisi blogiin tänä viikonloppuna mitään aikaiseksi. Viikolla oli niin kiire töiden ja puutarhan laiton kanssa, etten ehtinyt taiteilemaan.

Juuri äsken nopeasti digitaalisesti maalaamassani kuvassa poseeraa koirani Amanda. Halusin opetella käyttämään uutta Photoshopille lataamaani pensseli-sarjaa ja valitsin sitten aiheeksi jotain helpohkoa näin ensi alkuun. Kiva setti ja hyvin toimii! :)

***

I made it! For a while I was sure that I wouldn't have any drawing to show you this weekend. I was so busy during the week that I had to leave drawing for the weekend but I happened to be busy then too...

But I made it and here's the result: a digital speed-painting of my dog, Amanda. I downloaded a new watercolor brush set for Photoshop which I wanted to learn to use so I chose something familiar to paint. I'm pleased with both painting and the brushes. :)

Nov 15, 2014

194. Do


Olisiko se tämä pimeys joka innoittaa synkempiin aiheisiin..? :D

***

Maybe it's this increasing darkness that makes me create more darker art..? :D

Nov 9, 2013

73. Do


Mietin eilen että mitäs minä keksisin teille esittää tällä kertaa ja tällaista siinä mietiskellessä sitten syntyi!

***

While I was thinking what should I represent you today I drew a picture like this!