Mar 31, 2013

11. Nichi

On aika jutella taas viikolla inspiroineista asioista.

Tältä viikolta on vaikea sanoa yhtä asiaa, joka olisi inspiroinut kaikista eniten... Hyvä olo koostui monista asioista. Mutta - fandom valitsen sinut!
Monilla - jos ei peräti kaikilla - on joku asia mistä innostuu kovasti. Olkoon se sitten musiikki, taide, teatteri tai ruuanlaitto. Voihan niitä toki olla montakin! Minulla se on aasialainen kulttuuri, erityisesti Japanin ja Etelä-Korean kulttuurit. Pidän molempien maiden pop- ja rock-musiikista, draamoista, kielestä, tavoista... lähes kaikki kiinnostaa. :D Kaikki eivät asiaa ymmärrä, ja se tuntui nuorempana pahalta, mutta nykyään olen jo suht sinut asian kanssa. Nörttejä on monenlaisia! ;D
Tällä viikolla kulutin taas vähän enemmän aikaa fanittamiseen, mm. katsomalla pari jaksoa japanilaista kokki-draamaa ja katsomalla pätkiä U-Kiss nimisen etelä-korealaisen yhtyeen live-esiintymisistä viime vuodelta. Hauskimmat hetket vietin kuitenkin Hanbyulin (LedApple, kor. yhtye) höpötys-taltiointien ja Yamashita Tomohisan (jap. artisti) uusimman musavideon parissa. Hanbyul puhuu onnekseni myös englantia, joten ei tarvitse vain arvailla mistä puhutaan, heh!
Fanituksen kautta sain kalenteriini täytettä syksyksi, mikä piristää aina!

Mikä oli sinun syysi olla hyvillään tällä viikolla? :)

***

It's time to talk about the inspiring things on this week. 

It's difficult to choose only one thing that would've inspired me the most. My good mood consisted of many things. But I choose only one subject and that's - fandom!
Many people - if not everyone - has something to get excited about. It might be music, art, theater or cooking. Of course there can be plenty! For me the thing is Asian culture, especially Japanese and South Korean cultures. I like their pop and rock music, dramas, language, habits... almost everything I could say! :D For younger me it was difficult sometimes because not everyone can understand this kind of interest but later on I got used to it. There're many kind of geeks anyway! ;)
On this week I used a bit more of my time to fandom stuff. I watched couple of episodes of Japanese cookig drama and some live performances from U-Kiss (South Korean band) from their last year's tour. The funniest moments I had with Hanbyul's (LedApple, South Korea) Blah Blah -sessions and Yamashita Tomohisa's (Japanese artist) newest music video, though! Fortunately Hanbyul speks also English so I didn't only have to guess what he was talking about, lol!
And thanks to fandom I got to mark few events on my calender for the autumn!

What was your reason to be happy this week? :)


Mar 24, 2013

9. Nichi


Tällä viikolla minua innosti ja inspiroi kovasti deviantArtissa saamani toimeksiannot. Työt olivat pieniä, mutta tein ne suurella rakkaudella ja innostuksella.
Sain viikolla myös tietooni kaksi "oikeaa" toimeksiantoa, mitkä piristivät mieltä. Toivottavasti tärppää! :)

Niin ja hyvää syntymäpäivää minulle! 24 vuotta 24.päivä. :D

***

This week I was inspired by commissions I got trough deviantArt. Commissions were small but I did them with heart and enthusiasm.
I also heard about two "real" commissions which cheered me up even more. I hope I get those!:)

And happy birthday to me! 24 years on 24th. ;D

Mar 23, 2013

8. Do


Uutta tekniikkaa kokeilemassa! Otin oppia tästä videosta: linkki. Olisin voinut videoida tämän itsekin, mutta haluan ensin vähän harjoitella. ;)

***

Learning a new technique! My teacher this time: linkki. I could've taken the video myself, too, but I want to practice this technique before filming it. ;)

Mar 17, 2013

7. Nichi


Tiedättekö te sen pienen hetken, jolloin kaikki asiat tuntuu olevan hyvin? Nimitän itse sitä hetkeä onnen hetkeksi ja toivon kovasti, että olette päässeet tutustumaan siihen.
Koin itse kyseisen hetken tällä viikolla kahdesti pihalla auringonpaisteessa seistessäni ja olin hyvin kiitollinen saadessani kokea sen pitkästä aikaa niin aidosti. Oikeasti elämäntilanteessani olisi kehittämisen varaa, mutta tuolla hetkellä niillä asioilla ei ollut väliä. Moni muu hyvin perustavanlaatuinen asia on kuitenkin hyvin, joten olin (ja olen) kiitollinen niistä asioista. :)
Upeaa tulevaa viikkoa kaikille!<3

PS. Uusia piirros- ja maalaus-aiheita saa ehdottaa halutessaan!

***

Do you know the moment when everything seems to be right? I truly hope you do. For me those moments are moments of true happiness.
I had those moments twice this week. I was standing outside in the sunshine and felt that everything was fine. It made me feel grateful. There could happen some big improvements in my life at the moment too but at those grateful moments I was (and still am) happy about all the things that are fine in my life. :)
Have an amazing coming week everyone!<3

PS. Feel free to suggest me new drawing and painting ideas!

Mar 16, 2013

6. Do


Tässä vielä yksi ensimmäisellä viikolla saamistani ehdotuksista: norsu. Halusin tehdä siitä jotain iloista ja tältä se lopputulos sitten näyttää.

Näin työ syntyi: A Happy Indian Elephant

***

This is the last suggestion that I got on the first week: an elephant. I wanted to paint something happy and this is the result.

Speed painting this one: A Happy Indian Elephant

Mar 10, 2013

5. Nichi



Tällä viikolla minua inspiroi monikin asia, mutta vanhalla tutulla idolilla oli enemmänkin merkitystä, nimittäin Antti Tuiskulla. Olen seurannut Antin uraa ihan sen alusta asti. Fanitus on tuonut mukanaan hienoja ensimmäisiä keikkakokemuksia ja hyvän ystävän, joka on jaksanut rinnallani kaikki nämä vuodet.
Antilla tulee tänä vuonna 10 vuotta laulajanuraa täyteen. Onko siitä tosiaan niin pitkä aika?! Huhhuh! Siinä on tullut kasvettua itsekin melko lailla kun ajattelee...
Anttia näki loppuviikosta telkkaristakin, mikä levitti kunnon korvasta korvaan hymyn huulille. Fanityttö minussa nosti päätään jälleen kerran! ;)

Mikäs sinua inspiroi tällä viikolla? :)

***

This week my biggest inspiration came from an idol whose career I've followed since its very beginning. He's name is Antti Tuisku and he became third in the Finnish Idols in 2003. He's having his career's 10-years-anniversary this year. I can't believe it's already been that long! How much I've grown up in those ten years myself... phew!
The fandom has given me great first concert experiences and a good friend who's still beside me even though so much time has passed and lots have happened.
Antti was in television on Friday and Saturday (he performed his new song in a charity concert and then hosted a new kid's singing competition) and I smiled both times very wide. The fangirl in me rose her head once again! ;)

What inspired you this week? :)

Mar 9, 2013

4. Do


Smaragdinvihreää! Myöskin yksi viime viikolla saamistani ehdotuksista. :) Tästäkin syntyi speed-painting video. Anteeksi videon värien heikko laatu. Mokasin tyystin valaistuksen kanssa. :]

***

An Emerald Green! One of the suggestions I got last week. :) I made a speed-painting video of this, too. Sorry for the video's bad quality. I messed up with the lighting... :]

Mar 3, 2013

3. Nichi


Sunnuntai-osion vuoro, eli: "Mikä tällä viikolla inspiroi?" Tällä viikolla minua inspiroi ehdottomasti eniten valo. Auringolla on mahtava vaikutus jaksamiseen ja taisipa viikolla ilmestyä joku tutkimus, jossa todettiin auringonvalon vaikuttavan riskinottoonkin. Valo tekee rohkeammaksi. :D
Ihanaa kevättä kaikille!<3

***

It's Sunday post's turn which means: "What inspired me this week?" This week my biggest inspiration came from sunlight! It makes me feel better inside and outside. If I don't remember wrong there was published a survey this week which results said that sunlight may make people to take more risks. So light makes you braver as well. :D
Lovely spring time for everyone!<3

Mar 2, 2013

2. Do


 

Tällainen tästä ensimmäisestä lauantai-merkinnästä tuli! Aiheeksi valikoitui lehmä ja työvälineiksi akryylimaalit. Avajaisjuhlan kunniaksi tein myös videon työskentelystäni!

***
This is how the first Saturday post looks like! One of the suggestions I got was that I'd paint a cow and that's what I ended up painting. I also made a speed-painting video to celebrate my new blog!