Jul 27, 2014

167. Nichi

Heipä hei!

Nyt on taas aika palata normaaliin päiväjärjestykseen blogipostausten osalta - ainakin joksikin aikaa. Kovasti tekisi mieli jotenkin uudistaa tätä päivityssysteemiä, mutta en ole vielä keksinyt miten... Ehkäpä se idea vielä putkahtaa jostain! Olisiko kenelläkään mitään toiveita? :)

Eli tänään puhuttaisiin taas hetki insipiraatiosta. Mistä se on tällä viikolla löytynyt? Voisin sanoa sen löytyneen uudelleen löytyneestä mielenrauhasta. Uusi työ, omat menot, lomalaiset ynnä muut kesäaikaan hyvin tutut "harhauttajat" ovat vieneet ajatukset pitkäksi aikaa muualle taiteen tekemisestä, mutta nyt kun olen tottunut työrutiiniin ja arkikin on hieman tasoittunut tuttuihin uomiinsa, on mieli eri tavalla avoin piirtämiselle.
Eilinen piirros syntyi lähes meditatiivisessä tilassa, kun ensin piti hetki hakea kehon ja mielen rauhaa että malttoi pysyä paikoillaan, ja sitten piti hakea se inspiraatio että hoksasi alkaa piirtämään luonnosviivoja paperille. Sitten homma alkoikin luonnistua entiseen malliin lähes kuin itsestään. Jälkeen päin huomasin yhtä jos toista korjattavaa piirroksesta, mutta tällaisissa tilanteissa joissa omaehtoisesta piirtämisestä on hetki on hyvä olla armollisempi itselleen jottei taideblokki iske päälle pahemmin.

Että semmoista inspiraatio-rintamalle! Täytyy tosiaan vielä miettiä tuota uudistus-ajatusta... Samaan syssyyn pohdiskelen sitten milloin blogi jää pienelle kesälomalle. Se saattaa tapahtua tosin vasta elokuun lopulla. Katsotaan! :) Nyt toivottelen oikein mukavaa ja aurinkoista sunnuntainjatkoa kaikille!

PS. Huomasin blogin saaneen kaksi uutta seuraajaa. Oikein paljon kiitoksia ja tervetuloa DoNichi-Art blogin matkaan!! <3

***

Hello hello!

Okay, it's time to go back to the old routine in blogging - at least for a while. It would be so nice to renew my blogging system somehow but I'm not sure how yet. Any ideas to suggest? :)

Since it's Nichi-post it's time to think about inspiration and where I've found it this week! 
I'd say that I found the inspiration from peace of mind which has been a bit lost for me. New job, some events, summer holiday visitors and other typical "distractions" in summertime took my thoughts out of art for a while but now that I've got more used to my job and the everyday life has gone back to its old tracks my mind has opened for drawing again.
The picture I shared to you yesterday I created almost in a meditative state of mind. First I had to calm down and find the peace to just sit down and then I had to start finding the inspiration to start doodling. After that I got into the flow and the drawing was born almost on its own. After I'd posted the picture here I noticed many mistakes in it but since it's been a while that I've drawn my own subjects at all I knew to be merciful towards myself. I don't want to intrigue an art-block this way anyway!

Now I go to think about those possible renewing ideas and do some scheduling for my holiday. This blog will have a little pause at some point, maybe in the end of August... I'll inform about that later. :) Have a nice Sunday everyone! See you!

PS. I noticed I have two new followers! Thank you very much!! <3

Jul 26, 2014

166. Do


Näillä helteillä kelpaa uiskennella!

***

Lately it's been great weather to swim in Finland! Very warm!

Jul 20, 2014

165. Nichi

Valitettavasti tämän päiväisen taidevinkin kuva puuttuu, mutta lisäilen sen myöhemmin! /
Unfortunately today's art-tip has no picture but I'll add it later!

Toistaiseksi viimeinen taidevinkki kuuluu näin. 12: Harjoittele, harjoittele, harjoittele!

En koskaan kyllästy tämän hokemiseen! :D Lisään siihen vielä että ei saa luovuttaa liian helposti! Kun jatkat harjoittelua, onnistut varmasti jonain päivänä!

***

Here goes the last art-tip so far. 12:  Practice, practice, practice!

I never get enough of saying this! xD I'll also add that don't give up too easily! When you keep on practicing you'll eventually get the result you've been aiming for!

Jul 19, 2014

164. Do


Jaan tänään kuvan jonka piirsin palkinnoksi eräälle mindpastalaiselle, kun hän voitti Mindpastassa pitämäni valokuvaushaasteen. Voin nyt paljastaa tämän, koska kuva saapui tällä viikolla määränpäähänsä. Halusin yllättää voittajan perusteellisesti! :D

***

Today I share the drawing that I made for the winner of Weekly Photo Challenge on Mindpasta. I'm finally able to reveal this since the drawing arrived to its destination this week. I wanted to surprise the winner! :D

Jul 13, 2014

163. Nichi

Valitettavasti tämän päiväisen taidevinkin kuva puuttuu, mutta lisäilen sen myöhemmin! /
Unfortunately today's art-tip has no picture but I'll add it later!

Taidevinkki nro. 11: Et voi koskaan miellyttää kaikkia. Kaikkea kritiikkiä ei tarvitse ottaa itseensä.

Niinhän se on ihan yleisesti elämässäkin, että kaikkia on mahdoton miellyttää yhtäaikaa...
Tämä vinkki sopii ehkä paremmin niille jotka piirtävät enemmän huvikseen tai jotka aikovat taiteelliseen ammattiin. Vinkki pätee nimittäin tyylillisiin seikkoihin, joita tulee vastaan enemmän vasta kun taiteileekin enemmän, eli kun alkaa etsimään sitä "omaa juttuaan". Oma juttu eli tyyli on taas semmoinen asia joka joko miellyttää tai ei katsojia. Tässä tapauksessa makuasioista on mielestäni turha kiistellä, koska jos katsoja ei pidä tyylistä niin onpa sitten katsomatta kyseisen taiteilijan töitä. :)
On toki hyvä oppia erottamaan milloin kritiikki koskee tyyliä ja milloin teknisiä asioita, esimerkiksi anatomiaa tai perspektiiviä. Jos joku osoittaisi työtäni ja sanoisi perspektiivin olevan persiillään niin kyllä katsoisin työtä itsekin kriittisin silmin uudelleen, mutta jos joku sanoisi piirtämieni viivojen olevan vääränlaisia antaisin asian mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kunnioitan jokaisen mielipidettä, mutta sen ei välttämättä tarvitse vaikuttaa minun tekemisiini.
Jos valitsemasi tyyli tuntuu itsestäsi hyvältä, niin älä missään nimessä lopeta sen toteuttamista joidenkin ikäväsävyisten kommenttien takia! Jatka omaa juttuasi ja ole iloinen omasta tekemisestäsi! Aina löytyy joku toinen ja kolmaskin joka pitää työstäsi. :)


***

Art-tip #11: You can never please everyone. Don't take all the critic personally.

It's like in life in general - you can't please everyone.
This art-tip is maybe more for those who draw a lot for fun or who want to draw for their profession because this tip applies to style issues which you have to think more when you draw more. Then you start to look for your "own thing" artistically, your own style. Style is something that either pleases the viewer or not. In this case it's pointless to argue about matter of taste because if the viewer doesn't like your style then he/she can just watch elsewhere. :)
It's good to learn to notice when the critique is about the style and when it's about technical issues, for example anatomy and perspective. If someone came to me and told me that the perspective is drawn wrong in my drawing I'd definitely explore my work again and think about it, but if that person told me that he/she doesn't like the lines I've drawn I'd let that comment go in from one ear and come out from the other. I respect everyone's opinion but it doesn't have to affect on my work any way if I don't want to.
If the style that you've chosen feels good to yourself then keep on creating even though someone else doesn't like it. Do your own thing and be happy about it! I'm sure that you're not the only one who likes it anyway. :)

Jul 6, 2014

161. Nichi

Valitettavasti tämän päiväisen taidevinkin kuva puuttuu, mutta lisäilen sen myöhemmin! /
Unfortunately today's art-tip has no picture but I'll add it later!

Taidevinkki nro. 10: On ookoo ottaa mallia, mutta matkiminen on eri juttu. Mallia ottamalla opit, mutta matkimalla vain kopioit jonkun toisen töitä.

Otan itsekin mallia sieltä sun täältä niin tyylillisesti kuin tekniikoissakin, mutta en koskaan kopioi muiden töitä tahallani. Se olisi tekijänoikeusrikos ja väärin niin itseäni kuin toista taiteilijaa kohtaan.
Ymmärrän kyllä että on lähes mahdotonta tehdä sellaista mitä joku muu ei olisi jo tehnyt, mutta suorassa kopioinnissa on vissi ero. Lasten kynästä sen ymmärrän, mutta aikuisilla touhu on jo hieman kyseenalaista. Tekijänoikeudellisesti on ok piirtää esimerkiksi ihminen tismalleen samaan asentoon kuin jonkun toisen piirroksessa, mutta välttääksesi tekemästä rikosta sinun täytyy muuttaa kuvaa jotenkin muuten (erilaiset kasvot, erilaiset vaatteet, toisenlainen tausta) ja tehdä siitä siten uusi teos.

Käyttäkää mielikuvitusta! Opetelkaa asioita! Tehkää omaa juttuanne! ;)

PS. Ja jos nyt satut piirtämään siellä anime-hahmoja tai jotain muuta toisten töiden pohjalta, niin anna palaa vaan - kunhan et ala tienaamaan omaisuuttasi toisten keksinnöillä. Heheh!

***

Art-tip #1: It's okay to take a look while drawing but don't be a copycat. By taking a look you'll learn to make your own art but by copying you'll just make someone else's work again.

I take a look a lot in both style and techniques but I never copy someone else's work intentionally. It'd be a crime and wrong against both myself and the other artist.
I understand that it's almost impossible to create something that someone else hasn't already done but it's still different if you copy someone's work line by line. I also understand it among kids but among adults it's a bit questionable.
When it comes to copyrights it's okay to draw, for example, a person in exactly the same pose than in someone else's drawing but you still must change something in it to avoid making a crime. Draw the person a different kind of face, clothes and/or background and then it'll be a new piece of art.

Use your own imagination! Learn things! Do your own thing! ;)

PS. If you happen to be drawing an anime character or anything based on someone else's work at the moment - go ahead! Just don't start selling someone else's work with your name on it. Heh!