Apr 19, 2017

390. 2013 VS. 2017


Lueskelin viime viikonloppuna vanhoja merkintöjäni mielessäni varastaa sieltä joitain ideoita tuleviin postauksiin. Ensimmäiset taidepostaukset on maaliskuulta 2013, joten materiaalia löytyi paljon!

Otinpa sitten haasteekseni piirtää erään vanhan digimaalauksen uudelleen. Ajatus oli, että todistaisin itselleni kehitystä tapahtuneen. Moni taiteilija tuppaa turhautumaan tekemisiinsä, koska ei tunne olevansa tarpeeksi hyvä tai koe pääsevänsä koskaan sille tasolle millä haluaisi olla. Silloin on vain päässyt unohtumaan se seikka, että kehitystä tapahtuu huomaamattamme koko ajan. Mikäli te taiteilevat ihmiset otatte jonkun vuosia vanhan työnne ja teette sen uudelleen, niin siitä varmasti tulee nyt erilainen.

Työ jonka valitsin uudelleen maalattavaksi, löytyy tuolta -> http://donichi-art.blogspot.fi/2013/11/73-do.html
Uusi versio siitä on sitten tuossa alempana.

Sanoisin että tekstuurien suhteen on tultu huima loikka eteenpäin! Minulla oli nyt myös enemmän kykyä keskittyä yksityiskohtiin, kuten luolan seinämiin ja kurkistajan varjoon, kun kaikki energia ei kulunut vain siihen ajatukseen että nyt maalataan diginä. Olen myös oppinut sen, että kaikkea ei tarvitse maalata niin tarkkaan, kunhan ajatus välittyy (esim. jokaista heinänkortta ei tarvitse maalata erikseen).

Tarinan opetus on siis, että älkää luovuttako. Piirtäkää ja harjoitelkaa ahkerasti. Joku päivä vaivannäkönne palkitaan! :)



***


I was going trough my old blog posts last weekend because I thought I could find ideas for new posts there. I did. No wonder since I've provided material here since March 2013!

My curiosity picked to re-paint one digital painting from 2013. I kinda wanted to prove myself that my skills have improved. See, many artists suffer because they don't think they're good enough or on the skill level they would love to be. It's so easy to forget the fact that development happens without noticing it immediately. If you pick up an old art-piece of yours and do it again today the result will definitely be different!

The painting I chose to re-do is here: http://donichi-art.blogspot.fi/2013/11/73-do.html

And how it looks today you can see above. :) I'm happy to see that I've gotten better in textures! I also noticed that I can concentrate more on details now that I don't use all my energy thinking which media I'm using... I've also learnt that I don't have to paint everything so precicely, like every grass leaf or piece of rock on the ground. As long as you get what I mean it's fine.

So, what I want to say here is that DON'T GIVE UP. Draw and practice loads. You will be rewarded someday! :)

No comments:

Post a Comment