Oct 27, 2013

70. Nichi

Hyvää päivää!


Mennäänpä heti asiaan eli: mikä tällä viikolla inspiroi? Minun vastaukseni on koirat. Ne muistuttavat minua aina hyvistä asioista ja pitävät mielen virkeinä. Vastaukseksi sopisi yleismaallisesti myös 'lemmikit', mutta minä kirjoitan nyt koirista, koska minulla ei ole tällä hetkellä muita eläimiä hoidettavanani.
Minun mielestä koirilla ja muillakin lemmikeillä on mahtava asenne elämään. Ne eivät erityisemmin muistele eilistä, eivätkä murehdi tulevaisuutta. Ne elävät tässä ja nyt, ja ovat tyytyväisiä hyvin yksinkertaisiin asioihin. Ihmistä ja koiraa ei toki voi verrata keskenään, mutta kyllä niiltä voi silti yrittää oppia jotain - aivan niin kuin nekin oppivat meiltä.
Nauran usein ääneen katsellessani koirieni touhua. Tämä tapahtui ihan äskettäinkin ollessani Lunan ja Amandan kanssa ulkona, ja kun Amanda sai jonkun ihme hepulin. Välillä se kaivoi vimmoissaan kuoppaa, kunnes Luna komensi sitä lopettamaan, ja sitten se juoksi taas ympäri pihaa hurjasti kaarrellen. Välillä sillä oli käpykin suussaan, jonka se sitten tuhosi jossakin sopivassa välissä. Ja ajatus oli..? Haha!
Varsinkin silloin koirien läsnäolo tuntuu mahtavalta kun elämä potkii päähän. Koska koira ei ymmärrä läheskään kaikkia ihmismieltä vaivaavia asioita, se keskeyttää murehtimisen väkisinkin tavalla tai toisella, esimerkiksi pyytämällä omistajan ulos tai leikkiin, antamaan ruokaa tai muuten vaan paijaamaan. Siinä saa mieli levätä hetkisen.
Tuijottakaapa nyt siis hetki sitä teidän koiraanne, kissaanne, akvaariotanne, kanianne tai marsuanne yms. ja tarkastelkaa sen elämänmenoa. Luultavasti se katsoo takaisin tyyliin "Mitäs toljotat?", mutta siinäpä se juju juuri piileekin. Alkaa hymyilyttää. ;)

Mikä sinua inspiroi? Muistutan vielä, että vastaukset voi jättää anonyymisti ja ilman rekisteröitymistä millekään sivustolle. Sama pätee sivun ylälaidassa olevaan kyselyyn, johon toivon edelleen vastauksia. Kiitos tähän mennessä saamastani palautteesta! :)


***

Good day!

What inspired you this week? My answer is dogs. They make me happy no matter what happened. I could say also 'pets' in general but since I have only dogs at the moment I speak about them only.
I think dogs and other pets have a great attitude towards life. They don't think about the past or worry for the future. They live in the present and are happy with simple things. One can't really compare a human-being and a dog together but I think we can still learn something from them - like they learn from us.
I laugh out loud a lot because of dogs. This happened just couple of hours ago too when I was outside with Luna and Amanda and Amanda got crazy. She ran like mad around the front-yard, stopped for few seconds to dig a hole or to destroy a cone and then she ran again. I've seen that happening so many times already but I still laugh and think what is she thinking. Lol!
I love my dogs' presence especially when I'm feeling down. Since they don't know about all the things that can bother a human mind they tend to interrupt your worrying time to time. They ask you to take them out, to give them food, to play with them, to cuddle with them.. That's healthy for your mind!
So take a look at your dog, cat, fish, bunny, guinea pig etc. and see how it's handling in life. It will most probably stare back at you like asking "What are you looking at?" but that's exactly my point! Do you feel that certain smile twitching in the corner of your mouth..? ;)

What inspired you this week? Feel free to leave a comment. You can do it anonymously if you want. I also ask people to leave their answers to my survey in the top of this site. I thank everyone who have done that already! :)


No comments:

Post a Comment