Aug 18, 2013

50. Nichi

Inspiraation lähteenäni on ollut tällä viikolla elokuvat ja musiikki. :)

Koska olen huomannut itsessäni aivan uusia puolia elokuvamieltymysteni suhteen, päätin ottaa viime viikolla kirjastosta kokeeksi lainaan Transformers-elokuvan. Ajattelin että katsotaas tuokin, kun niitä on niin joskus hypetetty, enkä minä ole katsonut yhtään Transformers-elokuvaa. Noh, katsoinpa ykkösen ja sen jälkeen oli pakko hakea Transformers 2 ja 3:kin lainaan. Koukussa ollaan, haha!
Jälleen kerran ylistän hyvää hahmosuunnittelua. Elokuvien jatkuva räjähtely, rytinä ja tappelu ei tee minuun niin suurta vaikutusta muuten kuin hyvin tehtyjen efektien muodossa, mutta hahmojen luonne, kemiat ja tarina kiehtoo suuresti. Suosikkihahmojani ovat Bumblebee ja Optimus Prime.
Ja onhan Transformers-leffoissa hienoja autoja! Kyseessä on siis elokuvasarja, joka kertoo ulkoavaruudesta maapallolle kotiutuneiden jättimäisten robottien, Autobottien, ja ihmisten yhteisestä taistosta pahoja robotteja, Decepticoneja, vastaan. Autobotit muuntautuvat vapaa-ajallaan kuka minkäkin näköiseksi kulkuvälineeksi/tekniseksi laitteeksi, esimerkiksi Bumblebee muuntuu Chevrolet Camaroksi. Semmoinen menopeli kelpaisi minullekin!
Sarjasta on tulossa vielä neljäskin elokuva ensi vuonna, että sitä odotellessa! Kaikista kolmesta jo olemassa olevasta elokuvasta sai sopivasti uutta innostusta tähän viikkoon, ja tiedänpähän taas jostain semmoisesta jotain, josta ihan jokainen kaduntallaaja ei tiedä mitään. x)

Musiikki liittyy sekä seuraamieni bändien uusiin tuotoksiin että omiin musiikillisiin suorituksiini. Olen edistynyt kitaransoiton kanssa päivittäisen harjoittelun myötä mukavasti. Toivottavasti tämä putki jatkuu!

Inspiraation täytteisiä päiviä kaikille ensi viikolle! Palataan asiaan! :)

***

This week was inspired by movies and music. :)

I've noticed that my movie taste has changed a bit during the time. That's why I decided to try watching Transformers-movie last week which has never been on my Must to Watch -list before. First I borrowed only the first movie but then I had to go back to the library and borrow the second and the third movie, too. I'm hooked, haha!
I have to thank those people who designed Transformers' characters. They're brilliant! I'm not so into explosions and violence which those movies include a lot but I still like those movies - because of the characters. My ultimate favorites are Bumblebee and Optimus Prime.
And damn they've beautiful cars in those movies! Short explanation about the movies: giant robots from the outer-space have come to the Earth and the good ones (Autobots) who are in an alliance with humans try to beat the bad ones (Decepticons). That's the basic story behind all the movies. When Autobots aren't fighting with Decepticons they reform themselves into vehicles or other technical equipments, for example Bumblebee transforms into Chevrolet Camaro. I'd love to have that kind of car myself!
There's the fourth Transformers movie coming next year. I can't wait to see it since the three already existing ones have given me so much enthusiasm into this week! Part of that enthusiasm is that I know once again about something that not every other passer-by knows about... x)

I've also listened lots and lots of great music from my favorite artists this week. The most excited I've been about my own musical discoveries, though. I've improved in guitar playing which feels great. I hope that continues on the coming week, too!

Have inspirational days and take care! See you next week! :)

No comments:

Post a Comment